taustakaira

Arctic Drilling Company

 

Napapiiriltä ympäri maailman

Luonnonvaroihin kohdistuva kysyntä lisääntyy päivä päivältä. Tämä on se seikka, johon yhtiömme olemassaolo perustuu ja jonka varaan Arctic Drilling Company (ADC) on kehittänyt visionsa. Visiomme on valmistaa kaikkein käyttäjäystävällisimpiä, tehokkaimpia ja luotettavimpia koekairauslaitteistoja mihin ilmastollisiin olosuhteisiin tahansa.

Ensisijaisena tavoitteenamme on saada markkinat vakuuttuneiksi valmistamiemme maanpäälliseen ja maanalaiseen kairaukseen tarkoitettujen wireline-periaatteella toimivien kairauslaitteistojen korkeasta laadusta ja kehittyneestä tekniikasta. ADC-kairauslaitteistoja on ollut käytössä yli viisi vuotta. Näiden viiden vuoden aikana olemme toteuttaneet intensiivistä ja jatkuvaa tuotekehitystyötä ja siten onnistuneet saavuttamaan CE-sertifikaatilla hyväksytyn laatu- ja turvallisuustason. Laadun parantaminen ei kuitenkaan ole loppunut. Jatkamme määrätietoista  tuotekehitystä, jotta niistä tulisi entistä tehokkaampia ja ne täyttävät korkeimmat mahdolliset turvallisuus- ja laatustandardit. Vain alan johtavien yritysten valmistamat parhaat komponentit ja työkalut ovat riittävän hyviä tuotteissamme ja valmistuksessa käytettäviksi.